Kuva: AOP / Kimmo Brandt

Helsingin rautatieaseman ikoniset kivimiehet saivat ylleen Käärijä-asut - taustalla myös tärkeä muistutus

08.05.2023 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kivimiesten viisuasut mukailevat Käärijän esiintymisasua, jonka on suunnitellut Teemu Muurimäki.

Tänään Helsingissä monet ovat tulleet hyvälle mielelle, sillä Helsingin rautatieaseman ikoniset kivimiehet ovat mukana Euroviisu-huumassa.

Kivimiesten ylle on nimittäin puettu Käärijän vihreä asuste. 

- Olemme kivimiesten kanssa viime vuosina kannustaneet Suomen urheilumaajoukkueita isojen kisojen edessä, mutta kivimiehet ovat myös kulttuurin ystäviä. Käärijä on jo nyt yltänyt show’llaan Euroviisujen kansainvälisten ennakkosuosikkien joukkoon ja ansaitsee ehdottomasti kivimiesten kannustuksen näyttävästi Helsingin keskustan sydämessä, kertoo kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä VR:n tiedotteessa. 

(kuva: AOP / EPA / Kimmo Brandt)

Kivimiesten viisuasut mukailevat Käärijän esiintymisasua, jonka on suunnitellut Teemu Muurimäki. Aivan esikuvalleen uskollisia kivimiesten asusteet eivät silti ole, vaan niiden suunnittelussa on jo mittakaavasyistä otettu myös taiteellisia vapauksia. Yhteensä neljään boleroon on käytetty yli 50 metriä vihreää kangasta.

Kivimiesten vihreät asut muistuttavat samalla luonnosta ja luonnon tärkeydestä. 

- Kuka tietää, ehkä tällä kertaa kivimiehet pääsevät lauantaina juhlimaan Suomen viisuvoittoa yhdessä helsinkiläisten kanssa. Käärijän vihreään pukeutuessaan ne muistuttavat myös artistin uuden kappaleen myötä, että luonto kiittää, kun auto jää.

Aikaisemmin kivimiehet on muun muassa koristeltu Kiss-yhtyeen maskeilla sekä Leijonat-pelipaidoilla. 

(kuva: AOP / EPA / Kimmo Brandt)

Suomi on yksi Euroviisujen suurimmista ennakkosuosikeista. Suurimpana ennakkosuosikkina on pidetty Ruotsia, jota edustaa vuoden 2012 viisuvoittaja Loreen Tattoo-kappaleella. Sekä Suomi että Ruotsi esiintyvät Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 9. toukokuuta. Toinen semifinaali kilpaillaan torstaina 11. toukokuuta, ja voittaja ratkeaa finaalissa lauantaina 13. toukokuuta.

Lue myös: Käärijä teki oman versionsa Loreenin esityksestä, somekansa rakastui - "Parempi kuin alkuperäinen"

Lue myös: Käärijä saapui Euroviisujen avajaisiin räväkässä lookissa - antoi kuvaajille yllätyksen tanssijoidensa kanssa

Kilpailut

Uusimmat