Helsingin rautatieaseman ”pyhin paikka” – tältä näyttää presidentin oma odotustila, jonka moni ohittaa tietämättään päivittäin

VR esitteli tällä viikolla satavuotiaan rautatieaseman tiloja.

Helsingin rautatieasemaa käyttää päivittäin jopa 250 000 ihmistä.

Helsingin rautatieasema on Suomen vilkkain juna-asema, sillä sitä käyttää päivittäin jopa 250 000 ihmistä. Asemarakennuksen julkiset tilat ovatkin tuttuja monille suomalaisille, mutta satavuotiaassa rakennuksessa on myös vaikuttavia tiloja, joita harvoin pääsee näkemään.

Kerroimme tiistaina asemarakennuksen tulevista uudistuksista.

Finna.fi-palvelun kuva rautatieaseman historian alkuvaiheilta.

VR:n rautatieaseman tulevia uudistuksia esittelevässä tilaisuudessa leikkimielisesti kutsuttu ”aseman pyhin paikka” on täynnä historiaa.

Sen kaksi eri sisäänkäyntiä voi ohittaa täysin tietämättä, että ovien takana sijaitsee entinen keisarillinen, nykyinen presidentin odotustila. Tilojen sisäänkäynnit ovat rautatieaseman, sekä laiturialueen puolella. Rautatieaseman puoleista sisäänkäyntiä koristavat isojen kivimiesten ”pikkuveljet”.

Presidentin odotustilan sisäänkäynti.

VR:n tilaisuudessa kerrottiin, että nykypresidentit eivät ole käyttäneet tiloja kovinkaan paljon. Istuvan presidentin kuva toimitetaan sinne kuitenkin aina presidentin kansliasta.

Presidentti Kekkonen sen sijaan käytti odotushallia usein, esimerkiksi vastaanottaessaan ulkomaisia vieraita.

Odotustilan pikkuhuone. Huonekalut ovat Eliel Saarisaen suunnittelemia. Ne tuotiin hallintorakennuksesta, jonne rakennetaan parhaillaan hotellia.

Traagisin odotushallin liittyvistä tarinoista koskee presidentti Kyösti Kalliota, joka 19. joulukuuta 1940 oli aloittamassa matkaa kotipaikkakunnalleen Nivalaan. Hän hyvästeli presidentin aulassa Risto Rytin ja Mannerheimin. Kallio käveli odotushallin poikki ja tuli ulos laiturialueen puoleisista ovista. Kallio ehti ottaa vain muutaman askeleen, kun hän sai sydänkohtauksen ja menehtyi.

Presidentin aulan sisäänkäynnin viereisessä seinässä on muistolaatta surullisesta tapahtumasta.

Ryijy on Eliel Saarisen käsialaa.

Presidentin odotustilan alkuperäisistä kalusteita ei ole tarkkaa tietoa. Eliel Saarisen suunnittelemat kalusteet tuotiin sinne 1980-luvulla. Tuolin selkänojan linnut on suunnitellut Eliel Saarisen poika Eero Saarinen.

Alkujaan nykyinen wc-tila oli keisarillinen vesiklosetti.

Odotustilassa on hienoja yksityiskohtia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?